13 maaliskuuta, 2013

Costume Party Oulu

Marraskuun puolessa välissä käytiin nauttimassa Minnan kanssa Costume Partyista Oulun Tivolissa. Costume Party järjestettiin lehden lukijoille ja sinne oli ilmainen sisäänpääsy. Kaikki oli niin muodikkaasti pukeutuneita, tarjolla oli juotavaa ja sipsua, sekä ohjelmassa mm. kaverin tuunaamista ja voittaja sai myös asukokonaisuuden ilmaiseksi. Ihana kun Costume haluaa pitää tällaisia! Parasta illassa oli kuitenkin illan pääesiintyjä! Sitä varten taidettiin aluksi innostua siinä olotilassa lähtemään baanalle.
Yllä olevan kuvan yleisöstä on kuvannut Hanna Poropudas
SATELLITE STORIES RAKKAUS 
Kolmatta kertaa näin livenä ja voi eii oli aivan ihana keikka! Jotenki en vaan voi ilmeisesti päästä ihan täysissä voimissa ikinä Satellite Storiesin keikalle. Ensimmäisellä kerralla Qstockissa mulla oli kuumuuden takia niin huono olo, että mun oli pakko lähteä kesken kaiken pois, toisella kerralla lähdin Raahen keikalle kuumeessa ja tällä kertaa myös kuumeessa ja kera silmä- ja korvatulehduksien... Olin Oulussa äipän hoidossa ja sen mielestä siinä kunnossa lähteminen ei ollu hyvä idea. En kyllä katunut hetkeäkään!

12 maaliskuuta, 2013

Karkuri haaremeiden syövereissä

Käytiin Elisan kanssa Lybeckerin studiolla ottamassa kuvia Elisan ammatilliseenporfolioon, kun se on lähdössä työssäoppimaan Italiaan. Nämä coolit kuteet on Elisan Huuda.-mallistosta. Lisää kuvasaldoa löytyy Elisan ja Sannan blogista Profeetta ja Surukukka.

Elisan ja Sannan yhteinen muotinäytös on tämän viikon perjantaina 15.03.2013 vanhassa Tietotekussa, Raahessa. Minä, Julia ja Auli ollaan Sisustus- ja kalustesuunnittelupuolelta tekemässä näytöksen somistus. Tästä muotinäytöksestä tulee mahtava!

06 maaliskuuta, 2013

Princess of Dune Final

Princess of Dune finaali järjestettiin Dyynissä, Kalajoella 15.12.2012. Kaikki 7 finaalistia saatiin kokea kyllä ihana päivä! Siluetista tytöt tuli laittaan meille upeet meikit ja muotoileen meidän hiukset. Sitte tauolla päästiin syömään niiiin hyvää ruokaa. Päivä jatkui John Sundvikin kuvauksilla ja koreokrafian harjottelulla Essi Vasankarin johdolla. Lopuksi piilouduttiin meidän hotellihuoneeseen jännittämään illan huipennusta. Saatto meitä vähän jännittää lavalle meno..
Dyynin omistaja Aulis oli kyllä kultanen, kun antoi meidän yöpyä bileiden jälkeen hotellissa. Ennen finaalin tuloksia IT FACTOR-tanssiryhmä esitteli meille taitojaan. Tanssijat tunsinkin ennestään, joten sain oman kannuntusjoukon takahuoneeseen! Puspus! Pääsin tutustumaan myös ihaniin naisiin ja oon hyvinhyvin tyytyväinen, että lähdin kisaan mukaan. Kiitos kaikille suosikkityttöä äänestäneille! Palkinnot jaettiin näin:

1. Miia Nikkinen
Princess of Dune 2013
& Station v-member tyttö

2. Eve Hosionaho
Princess of Dune 2013 1. Perintöprinsessa

3. Emilia Salo
Princess of Dune 2013 2. Perintöprinsessa
& Yleisön suosikkityttö